perjantai 18. elokuuta 2017

Betonipinnoitteet


Tässä remontissa tuli kokeiltua monenlaisia pinnoitteita ja useammassa kohdassa betonipintaa jäljitteleviä tuotteita. Jos nyt vähän availen kokemuksia, kun ihan hirveästi ei vertailevaa tietoa netistä löydy. 

Kellarikerroksen märkätilat on uusittu parisen vuotta takaperin, eli vesieristeet on kunnossa, joten ei viitsitty alkaa mitään repimään. Sininen laatta ei ollut ihan omaan makuun, vaikka sitä sinistä täällä onkin joka puolella. Ratkaisuna päädyttiin mikrosementtiin. Valmistajia on useampia ja karkeasti tuotteet voi jakaa kertaalleen levitettäviin ja useampaan kertaan levitettäviin. Märkätiloihin valittiin Z Countetform-mikrosementti. Edullisin ja yhden kerroksen pinnoite oli varsin houkutteleva vaihtoehto. 

Laatat tasoitettiin kahteen kertaan saneerauslaastilla ja hiomakivellä kihnutettiin suurimmat, että pinnasta tuli tasainen. Ihan hiton hankala homma se sitten lopulta oli... ohjeiden mukaan koitettiin edetä, mutta esim. Pigmentti ei värjännyt sementtiannoksia tasalaatuiseksi. En tiedä yhtään mistä moinen johtui, mutta onneksi jäljestä tuli kuitenkin lopulta tosi kiva. Ihan hirveän kovaa tahtia sai myös pitää, koska matsku jähmettyi hetkessä levityskelvottomaksi. Pintaan tuli 3 kerrosta lakkaa, mutta suihkussa täytyy parissa kohdassa tehdä vielä pientä fiksausta, koska vesi menee läpi ja mikrosementti kostuu ja tummuu. 



Z Countetform oli kuitenkin ihan oikea tuote tähän kohteeseen ja luultavasti valitsisin samoin myös uudelleen.




Portaissa onkin sitten käytetty useampaa tuotetta. Askelmat kuitenkin pinnoitettiin mikrosementillä ja tuotteeksi valikoitui Pavicem Micromortero. Tämä mikrosementti levitetään useamman kerran, ohuen ohuilla kierroksilla. Portaat vaati 3 kerrosta, että puu peittyi. Levittäminen oli helppoa ja siinä tehdessä oppi vähän kikkailemaan, että sai silmää miellyttävää struktuuria.

Päälle tuli useampia lakkakerroksia ja viimeiseen kerrokseen sekoitettiin vielä sellaista jauhetta, mikä karhensi portaat turvallisemmaksi. Koirat ravaa portaita jatkuvasti ja uskoisin, että jotain jälkiä jo näkyisi, jos niitä olisi tullakseen. 


Kolmas betonimainen pinnoite oli Cameleo concrete effect. Sillä tuli laitettua porraskaiteiden koteloinnit ja molempien vessojen seinät. Concrete effect on ihan suosikki. Todella helppo levittää ja lopputulos on hiton hyvän näköinen. Yläkerran vessassa vetelin efektit suoraan lasikuitutapetin päälle ja muualla se on kipsilevyn päällä. 

Kiitoksia vaan kovasti Turun maalitukulle neuvoista ja hyvästä palvelusta. Heillä on liikkeessä esillä kaikki nämä tuotteet ja värivaihtoehdot, niin siellä pääsee hypistelemään ja pähkäilemään omia valintojaan. 



7 kommenttia:

  1. Hei vaan. Sattuma toi tieni tänne :)
    Meillä on myös tehty kellarikerroksessa lattian valuhommia - betonin pintajännite on nyt suolahappopesty ja mietitään mitä seuraavaksi. Jännä juttu nuo betonipäällysteiset raput! Karhennettuun pintaan tarttuu ok?
    Kivalta näyttää remppa kaikenkaikkiaan kun selasin juttuja taakse päinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) rappusia ei tarvinnut käsitellä sen enempää, kuin pesin vaan puhtaaksi. Hyvin on pysynyt ja kovassa kulutuksessa vieläpä, kun koirat kulkee edes takas..

      Poista
  2. Kivan näköistä jälkeä! Jäänkin seurailemaan blogiasi :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Moikka ja tervetuloa seuraamaan harvakseltaan liittyvää blogia :)

      Poista
    3. Moikka ja tervetuloa seuraamaan harvakseltaan päivittyvää blogia :)

      Poista
    4. Moikka ja tervetuloa seuraamaan harvakseltaan päivittyvää blogia :)

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)