perjantai 17. maaliskuuta 2017

Koh Mook, Thaimaa



Terveiset Thaimaasta! Palauduttiin eilen surkean lyhyeltä parin viikon lomalta Trangista, Mookin saarelta. Meillä oli hieman erilainen loma, kun matkaseurana oli veli perheineen. Ei voi, kuin nostaa hattua tenaville, jotka jaksoivat ihmeen hyvin ja pienillä kitinöillä raskaan menomatkan. Lennettiin suoraan Bangkokista Trangiin ja sieltä taksikyydillä satamaan, pitkähäntäveneellä Mookille ja tuktukilla vielä saaren läpi Had Farang bungaloveille.

Odotukset majoituksen suhteen eivät olleet kovinkaan korkealla, koska hinta oli melko alhainen ja tiedossa oli, että bungalovit ovat viidakon keskellä. Osattiin varautua siihen, että kuhinaa riittää ja sitähän riitti. Tosin moskiittoja oli huomattavasti vähemmän, kuin pelättiin, ei oikeastaan edes riesaksi saakka. Yksi vähän isompi hämähäkki ja torakka löytyi sisältä sekä muurahaisia oli jonkin verran. Kämppäkaverina meillä oli Tokeegekko, joka tuli aina illan pimennyttyä ihmettelemään kattopalkin reunalle. Välillä hänellä kävi sulhanenkin kylässä, mutta useimmiten heppu huuteli vaan jossain kauempana.

Saarella tuli nähtyä myös useampi käärme... Liukkaasti liikkuvat loirot pakenivat kyllä paikalta, mutta ihan mielellään sitä käveli keskellä polkuja ja antoi släpäreiden lätkyä äänekkäästi. Ihme kyllä tämä oli ensimäinen paikka, missä ollaan ikinä käärmeitä nähty. Yksi paikallinen kertoi, että on sitä missä tahänsa, niin voi olettaa käärmeitä olevan 5m säteellä. Tehostaakseen sanomaansa hän nosti meidän vierestä tuoreehkon näköisen käärmeen nahan...


Had farang bungalovit osittautuivat mitä parhaimmaksi valinnaksi. Meillä oli tuollainen paritalo tyylinen mökki, missä saatiin olla ihan rauhassa omassa porukassa. Puut varjostavat mökkiä täydellisesti ja terassilla oli todella miellyttävä istua iltaa. Henkilökunta toimitti kellon tarkasti hyttyskierukan terassille ja muutenkin palvelu oli erinomaisen hyvää ja ystävällistä. Henkilökuntaan kuuluu myös umpisokea ja kuuro Kiki koira, joka loikoilee respassa ja jolkottelee yllättävän varmoin askelin pitkin pihaa. Meidän mökistä oli parin minuutin kävely Farng biitsille aka Charlie biitsille. Eli senkin puolesta oikein onnistunut valinta.

Hintataso Koh Mookilla on alhainen verrattuna lähisaariin tai Krabin saariin. Ruoka oli jokaisessa ravintolassa ihan todella hyvää. Mayow kitchen oli ehdottomasti kaiken huippu. Siellä on niin hyvät mojitot, Thaimaan paras omeletti (ei mitään sellaista löysää mautonta käärylettä..) pad thai, massaman curry, sipulirenkat ja katkaraputempura, olivat myös ihan sieltä parhaasta päästä, mitä ollaan ikinä syöty. Isoon nälkään kannattaa kävellä pikkuisen matkaa ja käydä Hilltopissa murkinalla. Annokset ovat valtavia, eikä starttereita todellakaan tarvita.


Ei voi oikein muuta sanoa, kuin että olen todella ihastunut tähän saareen. Missään Thaimaassa en ole kohdannut yhtä mukavia ja aidosti ystävällisiä paikallisia. Ei mitään ilkeämielistä tuijottelua, osoittelua tai naureskelua. Ennen kaikkea, ei juurikaan niitä pahimpia, eli Kiinalaisia. Niihikin vastenmielisiin tyyppeihin tuli törmättyä Bangkokissa. Tuli taas niin yllättäen se käytös, kun siihen ei siedättynyt matkan aikana, että olisi tehnyt mieli tuikata snorkkeli sinne minne aurinko ei paista, ihan jokaiselle naureskelevalle osittelijalle.



Had Farang biitsi on saanut nimensä tuosta yläkuvassa näkyvästä länkkärin naamaa muistuttavasta kalliosta. Nykyisin ranta tunnetaan ilmeisesti paremmin Charlie biitsinä, rannalla olevan Charlie hotellin takia. Ranta on todella rauhallinen ja se oli ihan täydellinen lapsia ajatellen. Pitkälle matala hiekkapohja, eikä ihmeempiä virtauksia, joten siinä oli 5,6 ja 9 vuotiaien vesipetojen hyvä puljata. Koh Lantaa pidetään hyvänä kohteena lapsiperheille, mutta kyllä Koh Mook päihittää Lantan mennen tullen. 


Ei ole ihan tungokseen saakka populaa...


Rannan tosessa päässä on rantabaari ja vuoren rinteeseen rakennettu ruokaravintola. Sieltä oli melkoisen upeat näkymät, mutta harmiksi syömiset eivät olleet ihan parhaasta päästä, joten siellä käytiin vain kerran.  


Parina päivänä otettiin venekyyti vastapäiselle Kradanin saarelle. Koh Krandanin ranta oli sitten vielä potenssiin 10 meidän kotirantan verrattuna. Huikea paratiisi ja hienoin snorklauspaikka, missä olen ikinä ollut. Nousuveden aikaan lasten olisi kiva touhuta vedessä puiden varjossa ja sitten taas laskuveden aikaan saaren edustalla oleva riutta on parhaimmillaan. Koh Kradan on vaan aika hintava Mookkiin verrattuna, mutta mitä parhain päiväretkipaikka. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)