tiistai 27. tammikuuta 2015

Voimaruokaa




Melkein voisin laittaa tammikuun energiapläjäyksen tämän Total25 viherjauheen piikkiin. Otin kokeiluun tämän ensimmäisen silmiin sattuneen tuotteen ihan sattumanvaraisesti ja seuraavaksi kokeilen jotain toista. Tämä oli kyllä varsin vakuuttava ja hyvän makuinen tuote, mutta vähän turhan kallis, vaikka onkin näppärästi yksittäispakatuissa annospusseissa. 

Veden juontia olen myös yrittänyt lisätä oikein puhelimeen ladatun sovelluksen voimin. Ihan kivasti olen saanut lisättyä nesteytystä siitä kolmesta kupillisesta kahvia/vrk, jopa välillä yli kahteen litraan vettä päivässä. Nyt kun uutuuden viehätys on vähän laantunut, meinaa myös veden määrä lopahtaa ja tänäänkin huoman juoneeni vain aamulla sen ½ litraa vettä ja kupillisen kahvia.. Mistäs ihmiselle sellaisen janon taikoisi, että muistaisi juoda!?  


Näille laiskamatosille pitäisi myös tarjota pienet viherpirtelöt, jos alkaisi vähän vireystaso nousta. Sen verran on ollut kylmäkin, että ei paljon vilukissat ulkona viihdy. Toinen nyhverönyysykäinen saa hätäisesti pissittyä ja sitten jo kaavitaan ovea, että sisään olisi päästävä... No eipä taida hurtat viherjauheista piitata, mutta ensi viikolla käydään taas hakemassa parisenkymmentä kiloa heppaa pakkaseen. Sitä kelpaa sitten popsia kera lampaan rasvapalleroiden ja perunan. Hienosti on pysynyt nyysykäisellä hiivat ja kutkat kurissa, kun poistettiin possun ja viljojen lisäksi nauta ja maissi ruokavaliosta. 


2 kommenttia:

  1. Voi ei! Miten ihanan suloisia koiruuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He ovat sellasii kainalokanasii ja pupusii :D Jos ei ole ihmisen syliä tarjolla niin nyhjäävät keskenään.

      Poista

Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)